2010

Vuonna 2010 tapahtui mm. seuraavaa

11.1.2010 Olemme hankkineet kävelymaton

Kävelymatto on treenauslaite niin kuntoutettaville kun parempaa lihaskuntoa tavoitteleville hevosille.
Sillä voidaan vahvistaa lihaksia, sekä parantaa oleellisesti peruskuntoa.
Kävelymaton vahvuus kävelykoneeseen verrattuna on se, että siinä pystytään ohjaamaan hevonen liikkumaan täysin suorana ( ei jatkuvasti kaarevalla uralla), sekä vaikuttamaan parantavasti peruskuntoon.

Kävelymatolla säännöllisesti treenamalla vahvistetaan hevosten peruskuntoa, parannetaan hengitys- ja verenkiertoelinten suorituskykyä. Kävelymatolla voidaan määritellä kävelyn vauhti/rasitus, sekä kaltevuus jolla kävellään ( ylämäkitreeni).

Ennen vuokrausta sinun pitää perehtyä huolella kävelymaton käyttöohjeisiin, sekä varata aikaa hevosesi totuttamiseen kävelymattoon. Myös henkilökunta voi laittaa hevosi kävelymatolle päivän aikana, mikäli olet ensin opettanut hevosesi sen käyttöön. Pyydä rohkeasti apua!
Hinnat ja lisätiedot Tuijalta.

25.1.2010 Vesikarsinaan on asennettu solarium

Punaiset infralamput antavat hevoselle lämpöä ja valkoiset UV-lamput auringon valoa. Lämpö rentouttaa ja auttaa palauttamiseen ja UV auttaa pimeinä aikoina hevosen hormonitoimintaan sekä toimii valohoitona esim. varsoille. Erinoimainen apu täällä pimeässä pohjolassa, ohjauspanelista voit myös säätää käyttöön pelkän lämmön tai pelkän UV:n. Lisätietoja Tuijalta.

2.2.2010 Vuosi on aloitettu aktiivisella valmentautumisella

Master Dressage:ssa on käynyt tammikuussa valmentamassa Jenny Eriksson, Christop Hess ja Philipp Hess. Philipp keskittyi lähinnä Tuijan ja asiakkaiden nuorten hevosten ratsuttamiseen, mutta ehtipä hän pitää pari valmennustuntiakin. Philipp on ratsastajana todella taitava ja määrätietoinen, eikä hätkähdä nuorten hevosten pienistä tai vähän suuremmistakaan sivuloikista. Philipp tulee ratsuttamaan jälleen 6.-7.2.

Nyt on aika alkaa todenteolla treenaamaan tulevaa kisakautta varten ja totuttamaan nuoria hevosia myös oman tallin ulkopuoliseen elämään.
Nuoret, eli Master Dressage:n Serpico ja Samba Queen S, sekä Keravan Horse & Rider:n ja Mika Heleniuksen omistama Dark Design lähtevätkin tämän vuoden ensimmäiselle retkelleen helmikuun puolessa välissä Boeen. Serpico eli Sepi on jo tottunut matkustaja, sehän debytoi jo viime kaudella.
Samba Queen eli Samba on erittäin hyväkäytöksinen ja järkevä, ja osallistuikin jo viime vuoden lopussa Boessa järjestettyyn klinikkaan, jossa valmentaja toimi Ulf Möller. Dark Design eli Tellu on tallissa erittäin kiltti ja nöyrä, mutta Suomen ulkoilma ja maiseman muutos tuottaa vielä hetkellisiä hämmästyksiä, joten varsinkin Tellulle tekee hyvää päästä katsomaan miltä maailma näyttää oman talliympäristön ulkopuolella.

Ahkeran valmentautumisen vastapainona metsäpolut ja pelto ovat olleet ahkerassa käytössä.
Kaikki nuoret pääsevät vähintään kerran viikossa maastoon, useimmiten parikin kertaa.
Lumisessa talvessa on myös puolensa! Hevosten maastoilusta vastaa pääosin Ilona, jonka päätä ei huimaa vaikka hangessa mentäisiin vähän lujempaakin.

29.3.2010 Laatuarvostelu kutsukilpailu

Oripäivien yhteydessä Ypäjällä kilpailtiin 26.3.2010 Laatuarvostelu kutsukilpailu.
Kilpailu on tarkoitettu Laatuarvostelun 10 parhaimmalle hevoselle.

Serpico oli laatuarvostelussa toinen, joten sai automaattisesti kutsun kilpailuun.
Samba Queen S ei ollut vielä Laatuarvostelun aikaan Suomessa.
Tuija ja Samba eivät ole vielä olleet kilpailuissa, joten harjoituksen vuoksi Tuija päätti kysyä lupaa radan ratsastamiseen, varsinaisen kilpailun ulkopuolella.
Koska osa kilpailuihin kutsutuista ei ollut tulossa, sai Tuija luvan osallistua.
Luokan ensimmäisenä starttasi Stella Hagelstam Tuijan Serpicolla. Herkkä Serpico väläytti laatuaan mutta kärsi vielä kovin paljon jännittyneisyydestä. Herkän ja suuresti liikkuvan ruunan lopputulos oli 7,32% ja sijoitus toinen.
Tuomareiden kommentit: Hyvin komea hevonen joka yltää paljon parempiin tuloksiin rentoutuessaan.

Harjoitukset jatkuvat ja kokemusta hankitaan lisää. Rentous varmasti löytyy rutinoitumisen kautta.

Samba teki kilpailudebyyttinsä odotetun mukaisesti, ollen sympaattinen, yhteistyöhaluinen, kuuliainen ja antaen erittäin positiivisen kuvan itsestään. Varsinaisen kilpailusuorituksen aikana tamma ei ollut ihan oma itsensä, varsinkaan raviohjelmassa ja lisäyksessä tuntuikin jotain epänormaalia (mitä ei vielä veryttelyssä tuntunut). Vasta luokan jälkeen huomattiin että vasemman etujalan kannassa oli palkeenkieli, sekä vuohisessa haava. Toivotaan että tämä oli syy tamman epänormaalin tahdittamiseen ja haavan parantuessa päästään jatkamaan muuten niin tahdikasta ravia!
Tuomarit kuitenkin kiittelivät ravin aktiivisuutta, puhdasta hyvää käyntiä ja aktiivista, hyvää laukkaa. Tamma oli kuuliainen ja sai kehuja hyvistä siirtymisistä. Tulevaisuuteen toivottiin lisää voimaa ja kantokykyä.
Samban tulos 7,22%.

17.5.2010 Tuija otti kaksoisvoiton Boen kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

Lauantaina 15.5.2010 ratsastettiin Boen Ratsastajat Ry:n järjestämät kansalliset kouluratsastuskilpailut. Luokka 1 oli FEI:n esiohjelma 5-vuotiaille hevosille, avoin 5-vuotiaille ratsuhevosille. Luokka toimi samalla MM-katsastusluokkana.

Luokassa starttasivat Master Dressage Oy:n ruuna Serpico, ratsastajanaan Stella Hagestam, sekä YPT Oy:n omistama Samba Queen S, ratsastajanaan Tuija Tuominen.

Serpico oli radalla rento ja rauhallinen. Tutun tulisuuden puuttuessa ruunan pisteitä verotti ”voimattomuus”. Tässä kohti oli kuitenkin parempi että tulinen ruuna oli rento ja saa vielä mahdollisuuden näyttää kaiken voimansa. Tulos 4.sija ja 72,6%.

Tuija ja Samba olivat ensimmäisessä yhteisissä ulkokenttäkilpailussaan.
Tamma osoittautui loistavaluonteiseksi kilpakumppaniksi ja suoritti radan erittäin kuuliaisesti. Tuomarit kehuivat tammaa potentiaaliseksi ja laadukkaaksi hevoseksi joka oli vielä hyvin esitetty. Iloinen rata toi luokkavoiton 80,4% tuloksella.

Luokkana kaksi ratsastettiin FEI:n Esiohjelma 6-vuotiaille hevosille, avoin 6-vuotiaille ratsuhevosille.
Myös tämä luokka toimi MM-katsastusluokkana.
Tuija ratsasti ohjelman Janina Tainion omistamalla elegantilla pikkutammalla Caro Dame.
”Tytti” on säpäkkä tamma ja ihastuttikin jälleen energisyydellään. Hieman malttamaton nuori neiti ei oiken vielä malttanut odottaa laukanvaihdoissa. Hienot askenlajit omaava tamma sai kehuja ravista ja laukasta, mutta laukka kärsi hieman kiirellisyydestä. Upea kauden avaus kuitenkin ja tuloksena luokan voitto prosentein 71,8%.

Videot ja kuvat: Paw Web Design

Katso kisavideot, klikkaa alla olevia otsikoita:

Serpico & Stella Hagelstam

Samba Queen S & Tuija Tuominen

Samba Queen S

Samba Queen S

Samba Queen S

Samba Queen S

Samba Queen S

Samba Queen S

Serpico

Serpico

Serpico

Caro Dame

Caro Dame

Caro Dame

21.5.2010 Ronjalle tammavarsa

Milko Tuomisen omistama Westfalentamma Ronja (i.Rohdiamant ii.Rubinstein) varsoi myöhään torstai-iltana. Kaikki sujui mallikkaasti ja Ronja höriseekin ylpeänä ihmisille ja suorastaan esittelee kaunista varsaansa! Äidinvaistot ovat tällä tammamammalla varsin kohdallaan, onhan kokemustakin kertynyt jo parista aiemmasta varsasta. Ohessa kuvia siis vajaan vuorokauden ikäisestä varsulista ja ylpeästä äidistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

24.5.2010 Kansalliset kouluratsastuskilpailut Laaksolla

Helsingissä Laakson Ratsastusstadionilla järjestettiin kansalliset kouluratsastuskilpailut 21-22.5.
Perjantai oli nuorten hevosten päivä ja viisi- ja kuusivuotiaiden hevosten oli jälleen mahdollisuus antaa näyttöjä MM- kilpailuja varten.

FEI:n Finaaliohjelma 5-vuotiaille hevosille helppo A luokkaan osallistuivat Tuija ja Samba Queen S (Omistaja YPT Oy) , sekä Stella Hagelstam Master Dressage Oy:n omistamalla Serpicolla.
Stella esitti Serpicon ammattitaitoisesti. Tuomarit kiittelivät ruunan hienoa ja joustavaa ravia, sekä kehuivat sitä raamikkaaksi, hienoksi hevoseksi, jolla on paljon kapasiteettia.
Kilpailukentän kova pohja toi mukanaa epätasaisuutta tahdissa. Tulos neljäs sija ja prosentit 72,400.

Tuija ja Samba esittivät kuuliaisen radan. Kiitosta saivat erityisesti laukka ja käynti. Ravi kärsi pohjan kovuudesta ja epätasaisuus näkyi tamman liikkumisessa. Tamma suoritti kuuliaisesti vaikka ei ihan samaan liitämiseen hurmioon päässytkään kuin Boessa. Tulos tällä kertaa toinen sija ja 76,800%.
Nyt Samba on ylittänyt molemmissa kilpailussa annetun kvaalirajan!

Janina Tainion omistama tamma Caro Dame osallistui FEI:n Finaaliohjelma 6-vuotiaille hevosille, vaativa B luokkaan. Tamma oli tyylilleen uskollinen ja suoritti helteestä huolimatta radan energisesti ja innokkaasti. Tyttiä kiitettiin kevyestä ja tahdikkaasta ravista, jossa kantaa itsensä hyvin, käynti oli matkaavoittavaa, mutta vielä kootessa hätäistä, ja laukan laatu hyvä, ajoittain vielä jännittyy ( rakastaisi mennä lujaa…)
Tänään tämä rata toi luokkavoiton 75,400% tuloksella. Tamma nauttii esiintymisestä!

Nyt nuoret saavat pienen ansaitun loman ja saavat maistaa kesää hetken laitumella. Työt jatkuvat viikon päästä ja sitten mietitäänkin jo ahkerasti kesän seuraavia haasteita.

Kuvat Laakson kilpailuista: Noora Nuutinen

Samba Queen S & Tuija

Serpico & Stella Hagelstam

Serpico & Stella Hagelstam

Serpico & Stella Hagelstam

Samba Queen S & Tuija

Samba Queen S & Tuija

Caro Dame & Tuija

Caro Dame & Tuija

Caro Dame & Tuija

7.6.2010 Ronjan varsa kasvaa ja voi hyvin

Kuvat Ann Damström

14.6.2010 Rouletelle orivarsa

Roulette varsoi perjantain ja lauantain välisenä yönä suloisen orivarsan. Varsan isä on Sir Donnerhall.
Ohessa kuvia vajaan vuorokauden ikäisestä varsulista.

21.6.2010 Caro Dame ja Janina kiittävät yhteistyöstä

Janina ja Caro Dame kiittävät Tuijaa yhteisestä ajasta.
Hyvin tehdystä, pitkäjänteisestä työstä sekä ammattimaisesta ratsutuksesta, kilpailuttamisesta, sekä hevosen hyvinvoinnista huolehtimisesta. Tytti muutti uuteen kotiin 16.6. Toivotamme uusille omistajille onnea ja menestystä.

Yhteistyö Master Dressage & Keravan Horse & Rider jatkuu ennallaan

21.6.2010 Nuorten hevosten katselmus Ypäjällä
Finnderbyssä Ypäjällä 19.6.2010 ratsastettiin nuorten hevosten katselmus.
Katselmukseen oli kutsuttu mukaan Tuija ja YPT Oy:n Samba Queen S, sekä Tuija ja Master Dressage Oy:n Serpico. Katselmuksessa ratsastettiin MM-kilpailujen viisivuotiaiden finaaliohjelma.
Tuomarit arvioivat ensin viisi- ja kuusivuotiaiden hevosten MM-loppukilpailuohjelmien suoritukset, minkä jälkeen  Kyra Kyrklund kertoi ratsuista oman näkemyksensä. Tuomareiden painotus oli suoritetussa ohjelmassa ja hevosen sen hetkisessä laadussa, kun taas Kyra katsoi pidemmälle hevosten tulevaisuuden mahdollisuuksiin ja nosti esiin myös asioita, joita kunkin hevosen koulutuksessa ja kehittämisessä tulisi ottaa huomioon.
Kyra katsoi erityisesti hevosen kykyä koota ja kantaa itsensä, tahdikkuutta, yhteistyöhalukkuutta ja liikkeiden rekisteriä -> kuinka hevonen pystyy lyhentämään ja pidentämään askeltaan sekä nopeuttamaan tai hidastamaan liikkeen tahtia. Hän piti kokemusta suuren yleisön edessä hevosille hyvin hyödyllisenä, sillä mikäli ne matkaavat nuorten hevosten MM-kisoihin Verdeniin heinäkuussa, edessä on viisinkertainen väenpaljous.

Erityisesti Kyran silmää miellytti viimeisenä radalle tullut Tuijan viisivuotias oldenburgatamma Samba Queen S  (Sir Donnerhall – Lord Liberty).

”Vau, tämä hevonen oli sokerina pohjalla, todellinen prima ballerina. Voin jo nyt nähdä ravissa tulevat passaget ja kokoamista piaffeen päin. Myös laukka on erittäin hyvä, ja se tulee olemaan helppoa koota. Todella kiva hevonen tulevaisuutta ajatellen”, Kyra totesi.
Kaiken kaikkiaan Kyra piti näkemiään hevosia lupaavina. Radalla nähtiin viisivuotiaissa myös Tuija ja Serpico (Sir Donnerhall – Pink As) sekä Siiri Kyrö ja Ragtime de La Vallee (Joeris – Silver Rainbow xx). Kuusivuotiaissa ihastuttivat Mikaela Soratie ja  Don Pedro (Don Primero – Pyrrhus III) sekä Alexandra Malmström ja Haute Couture (His Highness – Pilot 9).
9.7.2010 Varsat kasvavat huimaa vauhtia
Kuvat Ann Damström

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

25.7.2010 Samba Queen S valittu edustamaan Suomea nuorten hevosten MM-kilpailuihin

23.7.Tuija kilpaili Saksassa Breckerfelderissä. Kilpailupaikka oli korkean vuoren päällä ja näkymät olivat huimaavat. Ukkoskuuron jälkeen ilmakin sopivasti viilenija lämpötila oli mukava 25 astetta.
Molemmat nuoret hevoset ( Samba Queen S ja Serpico) osallistuivat luokkaan DL 3 joka oli avoin 4-6 vuotiaille hevosilla.

Ohjelmassa ratsastettiin mm. takaosakäännökset, vastalaukat, käynnin kautta vaihdot ja lisätyt askellajit. Samba jaksoi paremmin ja saikin kehuja tuomareilta askenlajeistaan ja hyvästä ”ylämäkeen liikkumisesta” sekä laadustaan. Pisteitä vähensi Tuijan virheet, molemmissa käynnin kautta vaihdoissa nousi hätäisesti väärä laukka ja takaosakäännös oli liian iso ja kiireinen. Tuomarit eivät tällä kertaa eritelleet pisteitä vaan antoivat vain yhden kokonaistuloksen. Arvostelupaperi oli positiivinen, mutta virheet jättivät lopputuloksen 6,5. Tällä tuloksella Samba oli luokassa seitsemäs.
Serpico esiintyi tälläkertaa ”järkevästi” ja kokonaisuus olikin näyttävä.  Tuomarit kehuivat ruunan askellajeja ja vakuuttavaa olemusta ja näyttävyyttä. Harmittava rike käynnin kautta vaihdossa tiputti Serpicon aivan kärjestä. Serpico sijoittui kuitenkin neljänneksi tuloksella 7,1 kun voittaja sai tuloksen 7,5.

Erittäin iloisia olimme molempien hevosten hyvästä käytöksestä. Kilpailupaikan sijainti ja rätisevät kaiuttimet kentän vieressä tekivät monelle nuorelle hevoselle tilanteen liian jännittäväksi ja osa hevosista ei saannut suoritettua rataa lainkaan loppuun saakka ja muutama poistui radalta kesken suorituksen.

Kilpailun päätteeksi tiimimme ( Milko, Ilona, Jenny Eriksson ja Tuija) nostivat lasin kuohuvaa kivoille hevosille, sekä kahdelle syntymäpäiväsankarille, Tuijalle ja Jennylle 🙂

Nyt alkaa viimeinen valmistelu kohti Verdenin kilpailuja. Samba Queen S edustaa Suomea nuorten hevosten MM- kilpailuissa ja Serpico saa upean kokemuksen olla mukana kilpailupaikalla.

Ihanaa kesää kaikille!

21.7.2010 Kilpaileminen Saksassa aloitettu

16-18.7. ratsastettiin Helle-Seebenissä Saksan kansalliset kouluratsastuskilpailut. Perjantaina ratsastettiin nuorten hevosten luokka L ja ohjelma vastaa Fei:n Helppo A luokkaa nuorille hevosille. Luokka oli avoin 5- ja 6-vuotiaille hevosille.

Kilpailupaikalle ajomatkaa kertyi reilu kolme tuntia ja aurinko lämmitti 38 asteen edestä. Samba Queen S oli hieman väsynyt ja Tuija olisi voinut ratsastaa rohkeammin. Ohjema suoritettiin tasaisesti mutta ei niin hyvin kun olisi ollut mahdollista. Suoritus riitti kuitenkin kolmanteen sijaan ja 72% prosenttiin. Tuomarit pitivät eritysesti tamman laukasta, mutta toivoivat lisää irtonaisuutta. 

Serpico sai  suorittaa radan ilman varsinaista arvostelua. Serpicon herkkä mieli ei kestänyt vieressä ajavaa kasteluautoa ja se myös innostui liikaan viereisen estekentän juuri samaan aikaan alkaneesta palkintojen jaosta. Tuomarit arvostivat ison ruunan liikeitä ja svungia, mutta halusivat antaa hevoselle mahdollisuuden harjoitella kilpailutilannetta, ilman varsinaista tulosta.

Kilpailumatka ja valmentautuminen on tuonut arvokasta kokemusta. Ensi viikon perjantaina jatkamme seuraaviin kisoihin. Loistavaa apua ovat antaneet Jenny Eriksson, Christoph Hess ja hänen poikansa Philipp Hess. Tällä tiimillä on hyvä jatkaa, kun vielä avuksi lensi hoitaja Ilona!

 

 

 

 

 

 

 

 

11.8.2010 Tuija ja hevoset kotiutuneet nuorten hevosten MM-kilpailuista

Saksan matka huipentui 4-8.8.2010 Verdeniin, nuorten hevosten MM- kilpailuihin. Kilpailupaikka ja itse kilpailu oli kokemuksena erittäin hieno ja unohtumaton!

Nuorten kouluhevosten MM-kilpailut alkoivat 5-vuotiaiden hevosten karsinnalla. Tuija ratsasti Samba Queenilla hyvän radan, tamma näytti rennolta ja teki kuuliaisesti työtä käskettyä  mutta pisteitä suomalaisratsukolle ei ylenpalttisesti jaettu, tuloksena kuitenkin hienosti yli seitsemän, tarkalleen 7,12.

Tuijan ratsastama oldenburgtamma paransi  pikkufinaalissa saaden tuloksen 7,42 ja sijoitus 14.
15 hevosta palkittiin ruusukkeella ja Samba saikin hienon rusetin muistoksi hienosta kokemuksesta. Upean, Saksassa kasvatetun Samba Queenin isä on Sir Donnerhall ja sen omistaa Ympäristöpalvelut Tuominen Oy.

Master Dressage Oy:n omistama ruuna Serpico sai myös nauttia upeasta kilpailupaikasta ja hyvää kokemusta tulevaisuutta varten. Ruuna säväytti olemuksellaan monta paikalla ollutta katsojaa ja kilpailijaa.

Kotimatka sujui hyvin ja nyt hevoset saavat viettää ansaittua lomaa.
Loman jälkeen treenit jatkuvat kohti ensi kauden tavoitteita.

1.9.2010 Uusi perheenjäsen Tuomisten varsalaan

Orivarsa Zackson ostettiin Niina Okkoselta. Varsa muuttaa Lahaan Joulukuun alussa, kun varsat ovat vieroitusikäisiä. Zackson pääsee Sir Royn leikkikaveriksi.

Varsan mielenkiintoinen suku, lupaava rakenne ja liikkuminen innosti Tuijan ostamaan tämän orivarsan Sir Royn kaveriksi. Zacksonin isä on Blue Hors Zack, emä Weltfürstin ja emänisä Fürst Heinrich.
Varsuli on syntynyt  23.6.2010.

20.8.2010 Sir Donnerhall varsaa odotellaan jälleen ensi kesänä

Ronja (Rohdiamant-Der Clou) on pitkän yrittämisen jälkeen tiine orista Sir Donnerhall.

Tallilla tapahtuu:
16.-17.10. Christoph Hess valmentaa
13.-14.11. Ulf Möller valmentaa
20.-21.11. Aluevalmennuskatsastukset
27.-28.11. Christoph Hess valmentaa
5.-6.12. Aluevalmennukset
* aikataulumuutokset mahdollisia

 

 * Tuija Saksassa 9.-13.12. joten tänä aikana ei ole tunteja.
Torstaina ja maanantaina ei ole ratsutuksia, paitsi jo sovitut.