2011

Vuonna 2011 tapahtui mm. seuraavaa
14.12.2010 Tuliaisia P.S.I huutokaupasta

Saksan Ankumissa järjestettävässä P.S.I huutokaupassa myytiin tänäkin vuonna huikea määrä hienoja hevosia. Master Dressage Oy osti huutokaupasta kauniin ja erittäin elastisesti liikkuvan 6-vuotiaan, Summer nimisen tamman. Tamman isä on Stedinger ja emän isä Akzent II. Tamma on hyvä rakenteinen, sillä on pitkät jalat ja hyvä tammaleima.
Nyt odotetaan siis Kesän saapumista Suomeen talven keskelle.
Kokonaisuutena huutokauppa oli huikea elämys.  750 VIP-vierasta saivat erittäin hyvää palvelua ja koko tapahtuma toteutettiin sille kuuluvalla loistolla!

Huutokauppa huipentui sunnuntaina kun 6-vuotias Saksan estemestari Balsandra huudetiin 800.000 eurolla. Tamman isä on legendaarinen sellefrancaisori Baloubet du Rouet ja emänisä Sandro. Toiseksi kallein oli 770.000 euroa maksanut kimo estetamma Caruschka (Caspar – Continue). Kouluhevosista eniten maksettiin hannoveroriista Riccidoff (Riccione – Don Davidoff) joka siirtyi 680.000 eurolla yhdysvaltalaisomistukseen. Myytyjen estehevosten keskihinta oli 296.040  ja kouluhevosilla 206.800 euroa.
* Ratsastusurheilu.net

 
10.1.2011 Ensimmäinen Tanskan matka takana

Matka Tanskaan sujui hyvin. Hevoset matkustivat jo rutiinilla ja saapuivat perille hyväkuntoisina. Muutaman kevyemmän päivän jälkeen aloitettiin treenit. Alku lupaa hyvää! Ihmiset ovat todella ystävällisiä, auttavaisia ja Helgstrandin tallin puitteet ovat loistavat.
Talleissa asuu noin 70 hevosta jotka kaikki ovat ratsastuksessa. Hevosia on nuorista satulaan laitettavista aina GP- tasolle saakka. Ammattitaitoinen henkilökunta ja loistava valmennus tekevät paikasta todellakin täydellisen. Serpico on aloitellut treenit ratsuttajanaan Mike ja Tuija & Samba Queen ovat treenanneet Andreaksen valvovan silmän alla. Puhtia treeniin löytyy ja innolla odotankin jo seuraavaa matkaa Tanskaan.
-Tuija-

25.1.2011 Serpico & Samba Queen, tavoitteena nuorten hevosen MM-kilpailut

Tanskassa on ehditty treenata ahkerasti ja tänä vuonna tähtäämmekin molempien hevosten, Serpicon ja Samba Queenin kanssa nuorten hevosten MM-kilpailuihin.
Näin ollen tulemme todella panostamaan tämän talven ja kevään valmentautumiseen ja hevoset jäävät toistaiseksi Tanskaan. Mikäli alku kesän kvaalikilpailut onnistuvat, voi osallistuminen olla mahdollista (lisätietoja valinnoista RJL:n ja SRL:n sivuilta).

Yritämme järjestää aikataulut niin, että ehdin tehdä töitä kotona omien oppilaiden kanssa, mutta myös valmentautua itse Helgstrandin luona.
Tavoitteet ovat korkealla niin Suomessa kuin Tanskassa!

Tässä nyt alustavaa aikataulua tammikuusta maaliskuun loppuun.
Esitä rohkeasti toiveesi omien valmennustesi suhteen.

Treeni-into on kova ja tavoitteet korkealla. Valmentautuminen Andreas Helgstrandin kanssa antaa paljon ja se tuo varmasti intoa ja uusia ajatuksia myös kotitreeniin. Otetaan tästäkin talvesta kaikki ilo ja oppi irti! Ota rohkeasti yhteyttä valmennusaikataulujesi kanssa ja suunnitellaan yhdessä.

-Tuija-

24.1.-30.1. Suomessa
31.1. aamulla Tanskaan
31.1.-6.2. Tanskassa
7.2.-10.2. töitä kotona
11.2. Mikkelissä
12.-13.2. aluevalmennukset
14.2.-17.2. Tanskassa
17.2. illalla Suomeen
18.2. Mikkelissä
19.2. töitä kotona
21.-25.2. töitä kotona
28.2.-3.3. töitä kotona
4.3. Mikkelissä?
7.-10.3. Tanskassa
11.3. töitä kotona
12.-13.3. aluevalmennus
14.-17.3. töitä kotona
18.3. Mikkeli
19.3. töitä kotona?
21.-25.3. Tanskassa
28.-31.3. töitä kotona
1.4. Mikkeli?
2.-3.4. Aluevalmennus

 

* Muutokset mahdollisia, päivitetään lähempänä ko ajankohtia.

27.3.2011 Hevosenleikkiä

Master Dressagen varsat Zackson, Sir Roy ja De Nice viettävät päivänsä kuten tämän ikäisten lapsukaisten kuuluukin, temmeltämällä yhdessä.

 

 

 

 

 

 

 

 

24.3.2011 Kevättä ilmassa!

Tanskaan on saapunut kevät ja treenit jatkuvat, jos mahdollista niin vieläkin innokkaammin kuin aikaisemmin. Aurinko on sulattanut lumet ja kun viimeisetkin jääkohdat olivat sulaneet, koitti nuorille hevosille onnen päivät! Molemmat (Samba & Serpico) pääsevät nyt päivittäin hetkeksi tarhailemaan ja voi sitä piehtaroinnin ja ilakoinnin määrää! Maastoonkin on päästy kävelylenkeille ja hetken päästä myös kenttä on kuivunut ratsastettavaan kuntoon. Onpa todella ihanaa päästä talven maneesikauden jälkeen ulos!

Molemmat nuoret ja iloiset ratsut ovat edistyneet hienosti ja laukanvaihdotkin alkavat sujua. Kokoamisastetta on tullut talven aikana lisää, samoin irtonaisuutta liikkumiseen. Tästä on kiva jatkaa kohti kevään kisoja, jotka toivottavasti alkavat toukokuussa. Treenaamme siis ahkerasti kohti 6-vuotiaiden luokkia.

Aurinkoiset terveiset Tanskasta, treeni-intoa kaikille!

-Tuija-

28.3.2011 Christoph Hess valmentaa 30.4-1.5.

Vielä kaksi paikkaa vapaana seuraavaan kurssiin Lahassa:
Saksalainen kouluvalmentaja ja tuomari Christoph Hess on toiminut Saksan Ratsastajainliiton palveluksessa vuodesta 1978 lähtien ja ollut kuuluisan valmennuskeskuksen Warendorffin johtajana 18 vuotta. Tällä hetkellä Hess keskittyy valmentamiseen, sekä Warendorffissa, että muualla ja vetää kouluklinikoita eri puolilla maailmaa. Hän toimii myös kansainvälisenä koulu- ja kenttätuomarina aina MM – tasolle saakka.Valmennus toteutetaan niin, että ratsukko voi tulla veryttelemään 15 min aikaisemmin ja omaa ratsastusaikaa on varattu jokaiselle 40 min, sunnuntaina vain 30 min, jotta päivä ehditään tekemään. Hess uskoi pääsevänsä parhaaseen tulokseen näin. Valmennuksen hinta on viikonlopulta 280,- sisältäen molempien päivien valmennustunnit.Tiedustelut
tuija@masterdressage.fi
24.5.2011 Kisakausi Tanskassa alkoi menestyksekkäästi

Sunnuntaina kilpailtiin Tanskassa, Grenassa kansallinen 6- vuotiaiden kouluratsastusluokka.
Tuija Tuominen ja Samba Queen S toivat voiton Suomeen. Kilpailu oli samalla karsinta Tanskan Championaattiin , jonka karsintarajan ylittyi selkeästi. Samba Queen S on treenannut Andreas Helgstrandilla Tanskassa tammikuusta asti, tulos oli hieno kiitos kovasta työstä.Kun tamman vuoro läheni,  niin taivas synkkeni ja alkoi salamoimaan ja satamaan kaatamalla vettä.
Samba näytti jälleen hyvät kilpailuhermonsa, eikä antanut olosuhteiden häiritä, vaan suoritti radan myrskystä huolimatta kuuliaisesti. Tammaa kiitettiin sen kolmesta hyvästä askellajista ja sen positiivisesta asenteesta työhön. Kokonaispisteitä laski ratsastettavuuskohdassa ensimmäisen laukanvaihdon epäonnistuminen. Laukanvaihdossa takaosa tuli yhden askeleen jäljessä.
Myöskin ruuna Serpico ylsi kelpo suoritukseen!
Kuuma ja herkkä ruuna näytti olevansa kehittynyt myös kilpailutilanteessa ja kesti hyvin veryttelyalueen kovan liikenteen ja viereisen estekentän tuomat virikkeet. Myös kilpailuradalla ruuna malttoi hyvin mielensä ja käyttäytyi positiivisesti. Kunhan ”kuuma-kallen” ratsastettavuus paranee vielä entisestään kilpailutilanteissa ja luottamus kisatilanteisiin kasvaa, niin pisteet varmasti nousevat.
Tällä kerralla kokemus kilpailutilanteista näkyikin jo ehjänä ratana ja selkeästi parempana käyntiä.
Käyntinumero on jo noussut jo tulokseen 7.2 ja ruuna malttaa jo hengittääkin radalla!
Serpicossa on valtavasti kapasiteettia, joten odotamme innolla sen esiitymistä rentouden lisääntyessä. Tämä suoritus antoi jo vahvasti lupausta tulevaisuuteen!
Linkki kilpailun tuloksiin:

http://live-proxy.rideforbund.dk/S00172717/klasse15_A.html

Kuvissa Tuija & Serpico.
Kuvat Wiegaarden Mediehuset / Tanska

13.6.2011 Kova treeni tuottaa tulosta

Tanskassa  nuorten hevosten kouluratsastuskerma esiintyi näyttävästi tuomareille Andreas Helgstrandin johdolla, hakien kvaalia nuortenhevosten MM koitokseen.
Suomalainen, Helgstrandin valmentama Tuija Tuominen ja Serpico (6v) näyttivät, että kova treeni on tuottanut tulosta. Isosti liikkuva Serpico ruuna pystyy jo radallakin näyttämään rennolta ja loistamaan liikkeillään, tulos 8,08. Kovatasoisessa kansallisessa luokassa tulos oikeutti viidenteen sijaan (24 lähtijää) ja samalla kvaaliraja Tanskan Championaattiin ylittyi.
Tuija ratsasti luokassa myös Samba Queen S tammalla hienosti pisten 7,74. Pisteitä harmittavasti tänään rokotti laukanvaihdoissa tulleet haparoinnit, sijoitus 10/24. Sekä Serpico että Samba Queen S ovat hankkineet kilpailuoikeuden Tanskan Championaattiin. Valmentaja Helgstrand näkisi mielellään molemmat laadukkaat ratsut myös nuortenhevosten MM taisteluissa Verdenissä.
-Sari Vekka, Tuija Tuomisen tiedottaja-Kuvat, Mediehuset Wiegaarden

 

 

27.6.2011 Juhannuskisat peruutettu

Juhannusviikonlopun kilpailujen kuusivuotiaiden luokka peruutettiin. Luokkaan ei ollut muita osallitujia. Kummastuneena kyselin syytä moiseen. Suurin osa on saannut jo yhden kvaalin ja silloin he eivät tarvitse enempää. Monet haluavat säästää hevosiaan ja treenata ennemmin lisää. Samana viikonloppuna oli myös viimeinen karsinta siitä ketkä lähtevät edustamaan Tanskaa Verdeniin. Tämä luokka oli avoin vain Tanskalaisille.

Hitusen harmittaa kun kovasti toivoin pääseväni jatkamaan hyvin alkanutta kisakautta. Toisaalta nyt tuli loistava tauko antaa hieman hevosten palautua. Kiropraktikko hoiti hevoset ja ne saivat nyt viettää juhannuksen yli rentoja laidunpäiviä. Sain myös paljon hyviä venyttely- ja jumppausohjeita ja niitä aloimmekin porkkanoiden kera harjoittelemaan.

Tuija

12.7.2011 Nuorten hevosten MM-kilpailut

Kilpailua kohden on tehty todella kovasti töitä tämän vuoden aikana, Tanskassa Andreas Helgstrandin luona. Molemmat nuoret hevoset ovat edistyneet kevään ja kesän aikana hyvin. Andreas Helgstrand suositteli ruuna Serpicoa Suomen edustajaksi Verdeniin. Valitettavasti tällä kertaa ruuna ei tullut valituksi. Nyt treenit jatkuvat kohti Tanska Championaatteja, johon molemmat nuoret ( Serpico ja Samba Queen S ) ovat kvaalanneet.Onnittelut Verdeniin valituille!

4.7.2011 Ronjalle tammavarsa

Ronja varsoi 29.6. tiistai-iltana klo 22.15 mustan terhaakkaan tammavarsan.
Ronja hoiti varsomisen taas esimerkillisesti ja pikku tamma olikin kiipeämässä ylös jo heti maailmaa saavuttuaan. Kaikki meni hyvin ja molemmat ovat pirteitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

20.8.2011 Master Dressage Oy:n liiketoiminta uudistuu 1.10.2011 alkaen.
Toiminta tulee keskittymään tavoitteelliseen valmennustoimintaan.

Master ratsastuksenopettaja Tuija Tuominen aloitti yritystoiminnan Tuulen tallilla 1999. Elämänsä hevosten parissa viettänyt Tuominen on alusta asti tunnettu vaativana opettajana, ratsuttajana ja myös työnantajana.
Kehityshakuisuus on ohjannut liiketoimintaa, valmentamista ja myös omaa kehitystä. Talli ympäristöineen ja asiakkaille suunnattu palvelu on pidetty ammattimaisena ja laadukkaana.
Suomesta löytyy vähän ammattimaiseen valmentautumiseen mahdollisuuksia. Tämä vaikuttaa suomalaisten ratsastajien, ratsukoiden ja hevosten osaamis-tasoon.
Vaativa valmentamistyyli, hevosten ammattimainen valmentaminen, kasvatustoiminta sekä oma määrätietoinen kilpaileminen ja valmentautuminen synnyttivät päätöksen liiketoiminnan keskittämisestä juuri näihin alueisiin.
Hevosen tai ratsastajan tasosta tai taustasta riippumatta, Master Dressage keskittyy jatkossa tavoitteelliseen valmennustoimintaan.
Asiakkaat saavat jatkossa ammattitaitoisen henkilökunnan tarjoamana monipuolisemman palveluvalikoiman taitojensa kehittämiseen.
Toiminnan uusiutuessa myös tallipaikkasopimukset uusitaan. Jokaiseen tallipaikkasopimukseen liitetään asiakkaan valitsema palvelupaketti. Palvelupaketteja on kolme: peruspalvelut, suppea valmennuspaketti ja laaja valmennuspaketti.

Tavoitteelliseen valmennustoimintaan keskittyminen parantaa tulevaisuudessa myös asiakkaiden keskinäistä yhteistyötä.

Palvelupakettien kuvaukset ja hinnaston löydät hinnasto-kohdasta.

Lisätietoja toiminnasta antaa:
Master Dressage Oy
Tuija Tuominen, puh +358 (0)50 339 3955, tuija@masterdressage.fi

30.8.2011 Thomas Sigtenberggaard valmentaa Lahassa

Thomas on Master-koulutettu ratsuttaja ja hän työskentelee Helgstrand Dressage AB valmennuskeskuksessa ratsastajana.

Hän kilpailee Grand Prix tasolla, sekä ratsuttaa paljon nuoria hevosia. Hänellä on pitkä kokemus kansainvälisen tason hevosten valmentamisesta. Meillä on ilo saada Thomas Suomeen noin kuukauden välein pitämään klinikkaa. Ensi sijaisesti tarjoamme valmennuspaikat Master Dressage Oy:n asiakkaille. Jäljelle jäänneet paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Toivomme mahdollisuuksien mukaan sitoutumista useampaan valmennuskertaan. Säännöllinen valmentautuminen tuo paremmat tulokset!
 
Jotta voimme järjestää tämän tasoista valmennusta, kaikkien siihen mukaan ilmoittautuvien ratsastajien pitää sitoutua omaan paikkaansa. Mikäli siis ilmoittaudut mukaan, myös sitoudut siihen. Jos et pääse osallistumaan varaamallesi paikalle, niin olet velvollinen järjestämään toisen ratsastajan tilallesi, tai maksamaan valmennuksen.
Katsojilta peritään katsomomaksua 10,-/ pv. Ratsastajan mukana pääsee yksi hevosenhoitaja ilmaiseksi.
 
Valmennus toteutetaan niin, että jokainen voi tulla veryttelemään sen verran aikasemmin kun katsoo tarpeelliseksi. Jokaiselle omaa aikaa on varattu 40 min/ toisena päivänä 30 min.
Mikäli haluat,  niin Thomas voi myös ratsuttaa hevosesi, ilmoitathan tästä kuitenkin etukäteen.
Tämä on loistava tilaisuus myös saada oma nuori hevonen näytille Helgstrand Dressage tallin ratsuttajalle. Mikäli hevosessasi on kansainvälistä potentiaalia ja haaveilet sen myynnistä, voi tämä olla väylä saada hevosesi esille.
 
Valmennusviikonlopun hinta on 280 euroa / kaksi päivää.
Kovilla pakkasilla pyrimme lämmitäämään maneesin ja perimme lämmityskuluja 10 euroa/ ratsukko / viikonloppu.
 
Alustavat syksyn valmennus ajat ovat:
12.-13.11.
10.-11.12.
Tiedustelut Tuijalta P.050-339 3955 tai tuija(at)masterdressage.fi

30.8.2011 Huippuvalmentaja Christoph Hessin kouluratsastusvalmennus 19.-20.11.

Saksalainen kouluvalmentaja ja tuomari Christoph Hess on toiminut Saksan Ratsastajainliiton palveluksessa vuodesta 1978 ja on ollut kuuluisan Warendorffin valmennuskeskuksen johtajana 18 vuotta. Tällä hetkellä Hess keskittyy valmentamiseen, sekä Warendorffissa että muualla ja vetää kouluratsastusklinikoita ympäri maailmaa. Hän toimii myös kansainvälisenä koulu-ja kenttätuomarina aina MM-tasolla saakka.

Valmennus 19.-20.11. toteutetaan niin, että ratsukko voi tulla verryttelemään 15min ennen omaa valmennusaikaansa. Ratsastusaikaa on varatattu jokaiselle ratsukolle lauantaina 40min ja sunnuntaina 30min. Hess uskoo pääsevänsä parhaaseen tulokseen näin. Valmennuksen hinta viikonlopulta on 280 euroa. Molempien päivinen kurssihinta maksetaan lauantaina ja kuitataan maksetuksi puffassa olevaan kassaan.

Mikäli ilmoittaudut valmennukseen, sitoudut maksamaan sen Tuijalle. Jos pääsysi valmennukseen estyy, voit toki hankkia itsellesi sijaisen. Valmennukseen otetaan ensisijaisesti Master Dressage Oy:n asiakkaita, jäljelle jääneet paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestykssä. Hevosia ei voida majoittaa, mutta päiväkarsinoita on mahdollista vuokrata, hinta 15 euroa / päivä.

Tiedustelut Tuijalta, P.050-339 3955 tai tuija(at)masterdressage.fi

STENIRO

syntynyt 21.4.2009
sukupuoli ori
isä  Stedinger
e.  De Loura
ei.  De Niro
omistaja Milko Tuominen

 

30.8.2011
Veimme oriin Tanskaan Andreas Helgstrandille. Ori miellytti Andreasta ja se saikin mahdollisuuden jäädä sinne valmisteltavaksi oripäiville. Nyt odotamme jännityksellä että kaikki menee hyvin ja voisimme nähdä oriin Tanskassa oripäivillä.

16.9.2011 Etsitkö laadukasta kouluhevosta?

Mikäli olet etsimässä laadukasta kouluhevosta, nuorta tai GP-hevosta ja haluat kansainvälistä laatua, niin sinun kannattaa tustustua Helgstrand Dressage myyntitallin valikoimaan.
Mikäli tarvitset apua, voin auttaa sinua selvittämään onko heillä tarjota etsimääsi hevosta tai voin lähteä mukaasi katsomaan hevosia. Linkistä pääset Helgstrandin nettisivuille. Sivuilla ei ole läheskään kaikki myytävät hevoset, joten kysy rohkeasti lisää mikäli todella etsit kansainvälistä laatua.
Helgstrandin talleissa on noin 80 eri ikäistä ja tasoista kouluhevosta.
Ota rohkeasti yhteyttä Tuijaan!

23.11.2011 Tuijan valmennettavat keräävät ruusukkeita, Mikkelissäkin

Länsi-Savo lehti, torstai 17.11.
Mikkelin Ratsastusseuran Virpi Lappi hevosellaan Oskar, voitti toisen palkinnon vaativassa luokassa Harjussa ratsastetuissa aluetason kouluratsastuskilpailuissa. Seurakaveri Satu Mattila ratsullaan Lärvi oli kolmas. Mattila onnistui myös helppo A-luokassa ollen kolmas.
– Tällä kisakaudella on jo kolme Mikkelin Ratsastusseuran ratsukkoa noussut kouluratsastuksen vaativissa luokissa palkinnoille. Satu Mattila, Virpi Lappi ja Paula Päivärinta. Kouluvalmentaja Tuija Tuomisen pitkäjänteinen työ tuottaa nyt tulosta, kertoi MRS:n puheenjohtaja Marjukka Kilpeläinen.

28.9.2011 Uusi varsa

YmpäristöPalvelut Tuominen Oy osti tämän kesäisen orivarsan Lautus.
Lautus on rekisteröity Oldenburgin kantakirjaan.
Varsan isä on L’Espoir , emä Sadora ja emän isä Negro.
Lautuksen kasvattaja on Tuuli Heltimoinen.
Varsa osallistui Ypäjällä European Breeding Event Finland myyntinäyttelyyn.Varsan arvioi neljä Saksalaistuomaria: (arviot liitteenä)
Dr. Ludwig Christmann, Hannoveraner Verband
Karsten Kühl, Oldenburg Verband
Stephanie Herken-Wendt, Trakehner Verband
Heinrich Ramsbrock, orikasvattaja, Saksa
Varsa valittiin näyttelyiden BIS varsaksi ja voitti oman ryhmänsä pisteillä 8,8!
Emä Sadora on tullut kasvattajalle Hollannista sen ollessa 3-vuotias. Se oli kantavana oriista Santiago. Tästä yhdistelmästä syntyi Sanctus (2003). Se on aikanaan sijoittunut KE-finaalissa esteissä toiseksi ja ollut mukana myös askellajifinaalissa. Varsana se palkittiin I-palkinnolla ja 3-vuotiaana oripäivillä hyväksyttiin esitarkastuksessa.
Kolmas varsa tehtiin oriilla Quaterback ja näin sai alkunsa 2009 Quartus. Quartus kvaalasi keväällä Ypäjän kyvyt esiin karsinnassa itsensä finaaliin jaetulla 1. sijalla Carruksen varsan kanssa. Kasvattajapäiviltä se kävi pokkaamassa paras 2-v ori tittelin.

Lautus on veljessarjan neljäs ja toiveet ovat korkealla!

Linkki YouTube videoihin näyttelyyn osallistuneista varsoista
www.hannoveraner.fi

24.11.2011
Thomas Sigtenberggaard valmentaa 10.-11.12.

Thomas on Master koulutetttu ratsuttaja ja hän työskentelee Helgstrand Dressage AB valmennuskeskuksessa ratsuttajana.
Hän kilpailee Grand Prix tasolla, sekä ratsuttaa paljon nuoria hevosia. Hänellä on pitkä kokemus kansainvälisen tason hevosten valmentamisesta.

Meillä on ilo saada Thomas Suomeen noin kuukauden välein pitämään klinikkaa. Ensi sijaisesti tarjoamme valmennuspaikat Master Dressage Oy:n asiakkaille. Jäljelle jäänneet paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Toivomme mahdollisuuksien mukaan sitoutumista useampaan valmennuskertaan. Säännöllinen valmentautuminen tuo paremmat tulokset.
Katsojilta peritään katsomomaksua 10,-/ pv. Ratsastajan mukana pääsee yksi hevosen hoitaja ilmaiseksi.
Valmennus toteutetaan niin, että jokainen voi tulla veryttelemään sen verran aikasemmin kun katsoo tarpeelliseksi. Jokaiselle omaa aikaa on varattu 40 min/ toisena päivänä 30 min. Mikäli haluat, niin Thomas voi myös ratsuttaa hevosesi, ilmoitathan tästä kuitenkin etukäteen.
Tämä on loistava tilaisuus myös saada oma nuori hevonen näytille Helgstrand Dressage tallin ratsuttajalle. Mikäli hevosessasi on kansainvälistä potentiaalia ja haaveilet sen myynnistä, voi tämä olla väylä saada hevosesi esille.
Valmennusviikonlopun hinta on 280,-/ kaksi päivää.

Kovilla pakkasilla pyrimme lämmittämään maneesin ja perimme lämmityskuluja 10,-/ ratsukko / viikonloppu.

24.11. Yksi paikka vapaana, ilmoittaudu pikaisesti Tuijalle
tuija@masterdressage.fi

5.12.2011 Lantanäytteiden tulokset saapuivat

Kaikki tallin hevoset on tutkittu ja lantanäytteistä ei löydetty matoja.
Tuloksen perusteella hevosia ei madoteta.
Seuraavat lantanäytteet kerätään maaliskuussa 2012.